Ihmeidentekijä

Kuvat © VV

Ihmeidentekijä ei kyllä ole nimensä veroinen ihmehevonen, ja ehkä juuri siksi sitä kutsutaan arkisesti Tenhoksi. Ei se edes kilparadoilla ihmeisiin yllä, vaikka luulisi sen koulutustason muuta kertovan.

Valitettavasti Tenho kuuluu niihin perinteisiin, juroihin suomimiehiin joita saa todellakin houkutella, ennen kuin ne innostuvat mistään. Jykevän punarautiaan ratsastaminen alkaa usein vetokilpailulla, ja ratsastaja saakin olla aika velho saadakseen orin kulkemaan oikein päin ja esittelemään, mistä se on todella tehty. Olisi paljon helpompaa, jos Tenhosta olisi tullut ravuri, nytkin vauhtia on mutta kontrolli hukkuu helposti. Noin ikuisuuden työstämisen jälkeen ori kulkee oikein päin ja sen kanssa voi yrittää leikkiä kouluratsastusta tai hyppiä esteitä. Kouluratsastuksessa saa olla tarkkana, että ori ei lysähdä etupainoiseksi, esteillä taas vahtia, että se ei nosta päätään pystyyn ja karkaa avuilta. Jos ori pysyy avuilla, on se lahjakas ratsu, jolle mikään ei tuota ongelmaa. Sen tekniikka ja tekninen osaaminen toimivat niin koulu- ja esteradoilla, eikä se kummastele omituisiakaan maastoesteitä, maksimissaan vetää korvat luimuun ja pukittaa äkäisesti.

Ennalta-arvattava jurottaja käyttäytyy samalla tavalla myös kilpailuista, se ei välitä mitä muut siitä ajattelevat eikä itse ajattele muita. Valjakkoajossa orin sisäinen ravuri pääsee vauhtiin, ja oria saakin rauhoitella jatkuvasti, että se ei nosta päätä taivaisiin ja esittele kiitoravia. Kukaan ei oikein ymmärrä, miten orilta luonnistuu vaativien valjakkoratojen suorittaminen niin hyvin, kuin ne kilpailutulosten perusteella onnistuvat.

Hoitaessa Tenho on oma yrmy itsensä. Ori seisoo paikallaan kuin peruskallio eikä välitä tippaakaan, mitä sen ympärillä tehdään. Suomikarhun mielestä kaiken maailman kaunistautuminen on turhaa, mutta antaa leidien häntä nyt paapoa jos he saavat siitä mielihyvää. Sen silmissä on tuskastunut katse, kun sitä pyydetään nostamaan kavioita, "onko ihan pakko?" se tuntuu kysyvän. Mieluiten rautias kai viettäisi aikansa harrastamalla syömistä tarhassaan, muu tuntuu olevan ajanhukkaa karsin miehen mielestä. Tämän mieltymisen syömiseen huomaa kyllä kiskoessaan päivä päivältä vaikeammin kiristettävissä olevaa satulavyötä kiinni tai siitä, että paras tapa saada kuolaimet Tenhon suuhun on tarjota sille ruokaa, jolloin se joutuu avaamaan suunsa saadakseen sen sullottua suunnattomaan kitaansa.

Sukutaulu

Jälkeläiset

Kilpailukalenterit