Pekko on tallin ori isolla O:lla. Tämä ori pitää itsestään suurta numeroa, eikä sitä voi olla huomaamatta kun sen kanssa samaan paikkaan sattuu. Pekko on johdonmukaisella käsittelyllä mukava hengailukaveri karsinassa. Ratsuna Pekko on osaavalla kuskilla oikea unelma, kunhan ori saa "työmoodista" kiinni.
Kun tallista kuuluu ryske ja pauke tarkoittaa se sitä, että Pekko on tylsistynyt tai sitten herran mielestä sapuskat saapuvat liian hitaasti kohteeseensa, eli Pekon omaan valtakuntaan. Pekolla on tapana pitää huoli siitä, että kaikki talliin tulevat tietävät hänen olevan paikalla, joten aina kun tallin ovi kolahtaa kuuluu tallin perältä Pekon kimakka hirnunta. Hoidettaessa Pekko on ihan kiva kaveri, kunhan sille aina välillä muistuttaa kenen kuuluu väistää ja ketä. Ori kun tuntuu toisinaan olevan sitä mieltä, että hänen karsina, hänen säännöt. Pekon voi hoitaa joko irti karsinassa, tai jos sitä ei oikein meinaa saada ruotuun, voi sen huoletta laittaa hoitamisen ajaksi myös kiinni. Harjailu on Pekon mielestä mukavaa puuhaa, ja kaviotkin puhdistuvat ilman suurempia ongelmia. Pekko tykkää erityisen paljon kun sen otsaa rapsutellaan, eikä ryntäiden rapsuttelukaan paljoa huonommaksi vaihtoehdoksi sen mielestä jää. Satulan laitossa ei Pekon kanssa ole ongelmaa, mutta toisinaan suitsittaessa se saattaa testailla. Pekko on nimittäin välillä sitä mieltä, että suutani en aukaise, tai sitten kun kuolaimet ovat suussa se nostaa päänsä äkkiä ylös, jolloin kuolaimet sitten putoavat suusta.
Ratsuna Pekko on monen mieleen, sillä onhan se kuitenkin perus ratsastettavuudeltaan melko simppeli kaveri. Ori kulkee heti alkukäynneistä lähtien omalla moottorilla, eikä sitä tarvitse missään vaiheessa patistella eteenpäin. Pekko onkin melkoinen pikakävelijä, joka varmaan voittaisi tai vähintään sijoittuisi, jos hevosille kyseinen kilpailu järjestettäisiin. Mitään sen suurempia hölmöilyjä Pekko ei ratsastuksien aikana yleensä keksi. Pekolla on tapana tervehtiä iloisella hirnunnalla kaikkia hevosystäviä, jotka sen kanssa tulevat esimerkiksi samaan maneesiin treenaamaan. Liian lähelle Pekkoa ei kuitenkaan saa tulla, sillä onhan se kuitenkin ori, joka arvostaa erityisen paljon omaa tilaansa. Jos joku kuitenkin erehtyy liian lähelle, saattaa tästä orista kuoriutua pieni puhiseva lohikäärme, joka välillä seisoo kahdella jalalla. Nämä temppuilut ovat onneksi kuitenkin pieniä juttuja vain, jotka loppuvat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin.
Alkutunnista Pekko on yleensä todella raskas edestä, ja tuntuukin kuin ohjien päässä olisi iso kiven järkäle, jota pitää yrittää kaikin voimin kannatella. Senhän kuitenkin jokainen tietää, että vetämällä se pää ei sieltä ylös nouse, vaan oikeastaan vain pahentaa asiaa. Kun ori hieman vertyy ja saa paremmin "työmoodista" kiinni, nousee se pääkin sieltä lopulta ylös, jolloin ratsastus muuttuu kerta heitolla miellyttävämmäksi. Alkutunnista on siis hyvä tehdä esimerkiksi paljon erikokoisia voltteja ja pieniä tempon vaihteluja.
Pekon ravi on ihan mielettömän kiva istua, eivätkä keskiravi tai lisätty ravikaan tuota yleensä ratsastajalle suurta päänvaivaa. Avo- ja sulkutaivutukset ovat Pekon kanssa kivaa ja simppeliä hommaa, puhumattakaan laukanvaihdon helppoudesta askeleessa. Ja kaikki nämähän siis onnistuvat kun ori on hyvin ratsastajan avuilla. Osaa Pekkokin nimittäin kulkea pää pitkällä ja jyryyttää älytöntä kiitoravia, kun pitäisi laukka nostaa.
Tokihan meidän Pekko osaa myös esteitä hyppiä, ne eivät vain oikein sytytä sitä sen kummemmin. Orilla hypätään lähinnä vaihtelun vuoksi pari kertaa kuussa, ja silloinkin pysytään maltillisissa korkeuksissa. Puomi- ja kavalettitehtäviä tehdäänkin sitten hieman useammin, ja niitä monesti sisällytetään jollain lailla koulutreeneihin.
Pekko on ehdottoman maastovarma, mitä luultavimmin tallin kaikista varmin maastoilija. Ori ei pelkää mitään, tai ainakaan vielä ei ole tullut vastaan asiaa, joka olisi tämän pojan säikäyttänyt. Pekolla voi maasoilla yksin tai porukalla, se toimii moitteetta kummin vain.
Aina kun tallin pihalta kuuluu huuto: "Ori on irti", ei se yleensä voi tarkoittaa ketään muuta kuin Pekkoa. Tälle orille tulee silloin tällöin selittämätön pakkomielle päästä vapauteen, ja silloin tarhan aidat tai laitumen langat saavat kyytiä. Tästä syystä orin tarha onkin melkoinen linnoitus, mutta ei sekään aina pidättele tätä villiä ja vapaata herraa. On tämä ori tarhastaan tullut pois joskus myös sitä rikkomatta, eikä kenellekään ole vielä tähänkään päivään mennessä selvinnyt miten se on siinä onnistunut. Liekö tämä herran karkailuinnostus, ollut osa syynä sen myyntiin.
Kilpailupaikoilla Pekko on hyvin äänekäs ja pörheä, ja siinä meinaakin joskus olla hieman pitelemistä. Orin tapoihin kuuluu aina ilmoittaa se, kun se johonkin paikkaan saapuu. Kun se tulee ulos trailerista voi ensimmäisen kerran kuulla tämän kimeän orimaisen hirnunnan. Tämä tapa jatkuu kun se astelee talliin, maneesiin tai minne sitten se onkin menossa. Taluttaessa se meinaa olla kisapaikoilla hieman riehakas, joten sen kanssa pyritään siihen, että heti kun varusteet on päällä, niin noustaan selkään ja lähdetään verkkaamaan. Eli ns. turhan takia sitä ei kisapaikoilla talutella. Verryttelyssä Pekko kulkee tilanteen mukaan, joko kivasti tai sitten sen kanssa saa olla helisemässä. Ahtaat verryttelytilat saavat kuplan nousemaan niin hevosen kuin ratsastajankin otsaan. Tilavilla verryttelyalueilla, joissa ei joku kokoajan ole suihkimassa ohitse on oria hyvinkin miellyttävä ratsastaa.
Sukutaulu
i. Peljakas
trt, 160cm
ii. Itse Pörheys
rt, 156cm
iii. Pöhinä
prt, 159cm
iie. Ilmariina
rt, 151cm
ie. Unituikku
trn, 156cm
iei. Untamo
trn, 160cm
iee. Utuisa
mrn, 155cm
e. Tuimajyvä
vprt, 152cm
ei. Huismatti
vrt, 159cm
eii. Hölynpöly
rn, 157cm
eie. Lennotar
vrt, 160cm
ee. Kurjamieli
prt, 149cm
eei. Kromi
trt, 153cm
eee. Piparmelli
vprt, 148cm
Sukuselvitys
i.Peljakas on suurehko komea tummanrautias ori, joka on tehnyt hienon uran kisahevosena.
Tämä 160cm korkea ori kilpaili ratsastajansa kanssa vaativa B tasolla kouluratsastuksessa.
Nykyisin Kassu ori viettää ansaittuja eläkepäiviä omistajansa luona toimien harrasteratsuna ja siitosorina.
Luonteeltaan Kassu on nykyisin hyvinkin sopuisa kaveri, kun ennen se oli hyvinkin itsetietoinen ja hieman hankalakin.
Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä, ja tämä vanha herra on sen tähden rauhoittunut.
Orilla on harmillisen vähän jälkeläisiä, ajatellen sen hienoa uraa ja rakennetta.
Suurimmalta osin tämä johtuu siitä että ori asustaa hyvinkin pohjoisessa ja sitä on ollut saatavina vain luomuna.
Peljakkaalla on kuitenkin kymmenisen hienoa jälkeläistä, joista jokainen on tehnyt omanlaisensa uran.
Löytyy niin ratsastuskoulun ruunaa, kuin I-palkinnon KTK orittakin.
Peljakas itse on KTK-II palkittu saaden positiivista mainintaa mm. hyvästä ryhdistä ja tahdikkaasta ravista.
ii.Itse Pörheys, jota hyvin kauniisti Pöntiksi kutsutaan, on monipuolisen uran tehnyt entinen ori, eli nykyinen ruuna.
Rautiaan värinen tähtipää Pöntti on nuorempana, orina ollessaan kisannut helppoja koulu, este ja kenttäluokkia.
Pöntti on myös ajolle opetettu ja sen voikin nykyisellään tavata tapahtumissa vossikkahevosena.
Luonteeltaan tämä 156cm korkea ruuna on ehdottoman kiltti ja varma.
Itse Pörheys on saanut kasvattajansa luona kaksi orijälkeläistä, joista toinen on nykyisellään jo ruuna.
Pöntti ruunattiin omistajan vaihtuessa sen ollessa 8-vuotias, joten sen orijälkeläinen Peljakas on ainoana jatkanut sen hienoa ja harvinaista sukua.
ie.Unituikku on kuvankaunis tummanruunikko (entinen) kouluratojen kuningatar.
Vanha tamma tosin kuvittelee edelleenkin olevansa melkoinen liitokavio, vaikka vanhuus on vienyt siltä jo suurimman osan entisaikojen hohdosta.
Unituikku on 156cm korkea ja rakenteeltaan hivenen raskaampaa mallia.
Tamma on kilpaillut vaativimmillaan vaativa B tasolla kouluratsastuksessa, sijoittuen hienosti ja keräten muutaman rotukohtaisen pokaalinkin.
Nuorempana tamma kisasi myös jokuset estekilpailut kohtalaisella menestyksellä, mutta loimet selkään ja palkinnot kaappiin toi kouluratojen suorittaminen.
Luonteeltaan Tuikku on hyvinkin vahvaluonteinen ja oman arvonsa tunteva tamma, joka on aina ollut ns. yhden ihmisen hevonen (eli tässä tapauksessa kasvattaja-omistajansa kullanmuru).
Tuikku on palkittu KTK-III palkinnolla, ja enemmistö sen jälkeläisistä on myös kantakirjassa.
Tuikulla on yhteensä kahdeksan jälkeläistä, joista 5 on tammoja, 2 oria ja 1 ruuna.
e.Tuimajyvä, tutummin Tuima on saanut nimensä sen ainaisen tuiman ilmeen johdosta.
Aivan pienestä varsasta asti on tämä tamma ollut melkoinen hapannaama ja jääräpää.
Koko ikänsä se on asunut kasvattajallaan pihatossa parin muun suomenhevos tamman kanssa.
Väriltään tämä 152cm korkea tamma on vaaleanpunarautias.
Tammalla on lyhyeksi leikattu liinaharja, pieni kuun mallinen tähti otsassaan ja etujaloissaan matalat sukat.
Nuorempana Tuima starttasi heC-heA tason kouluratsastusluokkia.
Tamma sijoittui ihan mukavasti, ja sai kehuja liikkeistään.
Sittemmin Tuima on tehnyt muutaman varsan ja toiminut työ- ja ajohevosena koti tallillaan.
Luonteeltaan Tuima on emälinjansa mukainen, eli hyvin haastava.
Tamma ei tee yhtään mitään sellaista, mitä se ei halua.
Ei auta herkut ja houkuttelu tämän tamman kohdalla.
ei.Huismatti on komeaakin komeampi vaaleanrautias ori, joka on 159cm korkea.
Huismatti on oikea monitoimi hevonen, ja se on varustettu aivan mahtavalla luonteella.
Orin kanssa voi tehdä oikeastaan mitä vain keksii.
Se on mukava ja varma ratsu koulussa, esteillä ja maastossa.
Huismatti on myös rauhallinen kärryttely- ja työhevonen.
Luonteeltaan Huismatti onkin siis hyvin fiksu ja kiltti.
Sitä voivat huoletta hoitaa hieman aremmatkin heppatytöt.
Rakenteeltaan ori on hieman raskaampaa tekoa, ja se onkin kantakirjattu työsuunnalle KTK-III palkinnolla.
Ori on periyttänyt erityisesti hienoa luonnettaan jälkikasvulleen.
Jälkeläisiä Huismatilla on 10, joista 3 on tammoja ja loput oreja tai ruunia.
Orin jälkikasvu on myös hyvin monipuolista, ja niitä onkin nähty monenlaisissa karkeloissa, niin estekilpailuiden 100cm luokissa, kuin työhevoskilpailuissakin.
Huismatti on asunut vieroitusikäisestä lähtien Katajan perheessä, joista kaikki ovat innokkaita hevosharrastajia.
Isä Mikon kanssa Huismatti on kierrellyt työhevoskisoissa, tyttärien Inkan ja Ilonan kanssa koulu- ja estekisoissa, ja perheen äiti Anna toimii orin taustajoukoissa mm. hierojana ja innokkaana maastoilijana kärrytellen ja ratsain.
ee.Kurjamieli on tamma, joka on perinyt emälinjansa hyvin kiistanalaisen luonteen.
Pienestä varsasta asti tämä punarautias tamma on ollut hyvin kipakka luonteeltaan.
Tamman kanssa hiemankaan kauemmin työskennelleet eivät ole voineet välttyä sen hampaanjäljiltä käsivarressaan tai mustilta varpailta jaloissaan.
Kurja on 149cm korkea, ja rakenteeltaan enemmän juoksija, kuin ratsutyyppinen.
Kisapaikoilla Kurja on ollut tuttu näky sen puolesta, että melkeinpä aina sitä on ollut taluttamassa kaksi ihmistä, ja siitä huolimatta se on saattanut ottaa ritolat, ja laukkailla minne huvittaa.
Tammassa on ollut paljon kestämistä, mutta kaikki on ollut vaivan arvoista sillä kaiken temppuilunsa ohella, se on ollut kerrassaan suurenmoinen kisaratsu.
Tamma on tahkonnut useita voittoja kouluratsastuksessa Vaativa B tasolla asti.
Jälkeläisiä tammalla on teetetty vain oikein tarkasti valikoitujen orien kanssa, joilla on jo ollut jonkinlaista jälkeläisnäyttöä.
Varsoja Kurja sai yhteensä 5, joista 3 on tammoja ja 2 oria.
29.12.2016 - KRJ - Vaativa B - 2/84
30.12.2016 - KRJ - Vaativa B - 3/84
01.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/30
04.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/30
08.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 1/30
09.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/30
10.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/30
11.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/30
12.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 2/30
14.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 5/40
16.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 5/40
17.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/40
18.01.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/30
13.02.2017 - KRJ - Vaativa B - 1/50
13.02.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/48
16.02.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/48
17.02.2017 - KRJ - Vaativa B - 1/48
18.02.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/48
21.02.2017 - KRJ - Vaativa B - 5/48
06.03.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/40
13.03.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/71
18.03.2017 - KRJ - Vaativa B - 8/71
27.03.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/30
30.03.2017 - KRJ - Vaativa B - 2/30
15.04.2017 - KRJ - Vaativa B - 5/30
18.04.2017 - KRJ - Vaativa B - 1/30
02.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 6/40
04.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 5/30
04.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/30
05.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 6/40
06.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/30
06.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 5/30
09.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/30
14.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/30
14.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 3/30
16.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 1/30
18.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 2/30
26.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 4/40
28.06.2017 - KRJ - Vaativa B - 5/30
15.07.2017 - KRJ - Vaativa B - 2/30
Päiväkirja
☆ 09.03.2019, Maastoilua (kirjoittanut: Nerita)
Ilokseni mä pääsin vierailemaan Peuhupekon luona uudestaan, tällä kertaa pääsisin itse tekemään orin kanssa jotain.
Omistajansa mukaan Pekko oli oikein mukava maastokaveri yksinkin, joten se olisi päivän suunnitelma.
Ori oli tuotu valmiiksi jo sisälle, hyvä niin, koska muuten mä en olisi välttämättä löytänyt sitä, joten mä pääsin heti hoitamaan sitä.
Ori oli ollut helppo paikantaa tallistakin, sillä se oli ilmoittanut kohteliaasti kiljumalla olevansa siellä.
Joten mä olin vain seurannut kiljuntaa ja löytänyt kaverini.
Ori meinasi vähän jyrätä mua kun hoidin sitä, mutta uskoi kun sille vähän sanoi.
Muutenhan Pekko vaikutti mukavalta kaverilta hoitaa, ei mitään valittamista.
Satulakin meni sujuvasti, mutta suitsien kanssa hieman keskusteltiin, että meneekö ne päähän vai ei.
Ulos päästiin kuitenkin sujuvasti ja mä pääsin selkäänkin ilman ongelmia, joten me päästiin matkaan alta aikayksikön.
Pekko sai melkein näyttää tietä, samalla kun se kulki varmasti pitkin ohjin.
Mä en kokenut tarvetta napata käynnissä ohjia kamalan tiukalle ja tuskin tarvitsisi myöhemminkään.
Orin askeleet olivat varmat ja sitä ei vaikuttanut kiinnostavan puista lentoon lehahtelevat linnut tai mitkään muutkaan äänet.
Korvat saattoivat vähän liikahtaa, mutta muuten Pekosta ei huomannut, että se olisi edes noteerannut ääniä.
Me vedettiin ihan kiva lenkki, jonka pohjakin oli niin hyvässä kunnossa, että pystyttiin ottamaan ravia ja jopa laukkaakin lyhyet pätkät.
Muuten me lähinnä tallusteltiin pitkin poikin ja nautittiin raikkaasta ulkoilmasta sekä maisemista.
Aamun ensimmäisiin valmennettaviin kuului koulusuokki Pekko, joka ratsastajineen oli verryttelemässä jo 7 aikoihin kun valmennus oli määrä alkaa 7.30.
Pääsimme heti aloittamaan avotaivutuksilla, sillä mielestäni orin muoto oli hieman etupainotteinen.
Vaadin kunnon poljentaa ravissa, sillä muutoin avotaivutus menee hukkaan ja orin liike kärsii siitä turhaan.
Hain hieman muutosta liikkeeseen pyytämällä Meea ratsastamaan oria lyhyillä sivuilla hieman eteen säilyttäen kuitenkin kevyen tuntuman.
Vastataivutuksia otimme myös ajoittain, jotta ori ei ennakoi vaan kuuntelee pitkällä sivulla, ehtii ottaa avoa, pätkän vastataivutusta ja lopettaa vielä avoon.
Jumppailun kautta orin etuosa nousi paremmin ryhtiin, mutta silti ratsukolla on vielä töitä, jotta ori kantaisi itseään vaivattomasti, nyt ajoittain näyttää siltä että Meea kannattelee koko yläkropallaan orin etuosaa ja sehän ei kovin esteettisintä vaikutelmaan kouluradalla anna.
Laukkatyöskentelyssä keskityimme hieman laukanvaihtoihin, juuri tuon painon siirron vuoksi ja neuvoin käyttämään puomeja sekä kavaletteja mukana harjoituksissa.
Pari vaihtoa teimme pikku kavaletin päällä, koska ori osaa myös hypätä on vaihtaminen luonnollisempaa pienen ponnistuksen jälkeen.
Kotiläksyksi annan paljon isoa liikettä pyöreässä muodossa, juoksuttamista kuminauhoin ja tietenkin paljon maastoilua, kun maastot vai sulaa ja pääsee tekemään kunnon laukka maastoja ja vetoja ylämäkeen.
Mielikuvitusystävän valmennuksen jälkeen mä jäin heti valmentamaan samalta tallilta seuraavaa ratsukkoa, Peuhupekkoa ratsastajansa kera.
Tummanrautias ori paineli heti käynnissä jo kamalaa vauhtia, mutta ei silti näyttänyt ihan lähtevän käsistä, mutta näytti kamalan etupainoiselta päänsä kanssa.
Mä kehoitin ratsastajaa siirtymään raviin ja tekemään Pekon kanssa puolipidätteitä sekä erilaisia kaarevia teitä, jotta ori keräisi takajalkoja alleen ja vähän vertyisi.
Ratsastajansa mukaan Pekko muuttuisi paremmaksi ratsastaa, kun se pääsisi vauhtiin.
Ja kyllähän se etupääkin keveni piakkoin, kun ori sai työvaihteen silmään.
Kun ravi parani, otti ratsukko laukkaa, edelleen tehden puolipidätteitä ja kaarevia uria laukan mahdollisuuksien mukaan.
Hetken pitkin ohjin kävelyn jälkeen jatkettiin volteilla.
Ensin tehtiin ihan tavallinen voltti, jonka perään samaan kohtaan uusi voltti, jolla väistätettiin takaosaa voltilta sisään.
Uralla raviin tai laukkaan ja pätkä sitä, jonka jälkeen siirtyminen takaisin käyntiin ja uudet voltit.
Pekko ei meinannut ensin taipua voltille, mutta tajusi jutun juonen äkkiä.
Ratsukon voltti meni välillä liian pieneksi, kun tarkoitus oli pitää jälkimmäinen voltti väistöstä huolimatta saman kokoisena.
Ratsastaja päätti tehdä volttien jälkeen siirtymisen laukkaan, mutta se ei ollut tarpeeksi terävää, joten ensimmäiset siirtymiset Pekko valui käynnistä laukkaan muutaman raviaskeleen kautta ja samoin kävi siirtymisessä takaisin käyntiin, jolloin myös tuli muutamat raviaskeleet.
Kun ratsastaja sai ajatuksesta kiinni, sujui voltit takapään väistätyksineen ja käynti-laukka siirtymisineen oikein sujuvasti.
Siihen oli hyvä lopettaa, joten Pekko ja tämän ratsastaja pääsivät ansaituille loppuhölkille.