Vuornan Myrskyhelmi

Päiväkirja

☆ 20.08.2019, Koulutuuppailua kentällä (kirjoittanut: enna)

Olin käynyt jo tallin toisella hevosella maastossa ja olimme Meean kanssa sopineet, että käyn vielä Helmillä ratsastamassa kentällä. Hain Helmin laitumelta ja talutin sen talliin hoitopaikalle, johon olin vienyt kaikki varusteet valmiiksi odottamaan. Harjasin sen huolellisesti useampaa harjaa käyttäen. Muuten kaikki sujui ongelmitta, mutta mahan alta harjatessa tamma mulkoili minua äkäisesti. Kaviot sain puhdistettua ongelmitta, minkä jälkeen laitoin ensin itselleni kypärän päähän ja aloin sitten varustaa tammaa. Satulavyötä kiinnittäessä Helmi pullisteli niin kauheasti, etten meinannut saada koko vyötä edes kiinni. Pienen äherryksen jälkeen vyö meni ensimmäisiin reikiin ja päätinkin kiristää vyön vasta kentällä. Lämmitin ohjeiden mukaan kuolaimet käsissäni ennenkuin tarjosin niitä Helmille. Tamma ottikin kuolaimet nätisti ja sain laitettua suitset päähän. Kun kaikki oli valmista, lähdimme ulos kenttää kohti.

Talutin Helmiä ensin kymmenisen minuuttia kenttää ympäri ja kiristin välillä vyötä. Pikkuhiljaa kiristellen tamma ei äkännyt alkaa pullistella. Taluttelun jälkeen nousin korokkeelta ratsun selkään ja kävelimme vielä selästä käsin toiset kymmenen minuuttia. Keräsin kuitenkin ohjat jo tuntumalle ja aloin pikkuhiljaa työstää tammaa käynnissä. Teimme paljon pysähdyksiä, peruutuksia, temmon vaihteluita, ympyröitä ja lopuksi vähän pohkeenväistöä uralla. Helmi kulki reippaasti ja reagoi apuihini hienosti. Se tuntui heti alusta alkaen erittäin miellyttävältä ratsulta. Pitkien alkukäyntien jälkeen pyysin tamman raviin. Teimme ravissa samoja tehtäviä kuin käynnissäkin ja tamma suoritti kaikki tehtävät innoissaan ja tarkasti. Välillä sitä sai hieman pidätellä, kun varsinkin temmon lisäysten jälkeen se yritti jatkaa reippaampaa vauhtia, mutta reagoi pidätteisiinkin hyvin. Laukassa jatkoin temmon vaihteluja ja ympyröitä. Tamman laukka oli todella miellyttävä istua ja se oli täydellisesti avuilla koko ajan. Ratsastus tuntuikin rentouttavalta enemmänkin kuin työskentelyltä kaiken sujuessa niin mutkattomasti. Kun olin laukannut kumpaankin suuntaan, kävelimme hetken pitkin ohjin.

Pienten välikäyntien jälkeen ajattelin ottaa vielä laukassa nopeita siirtymisiä käyntiin ja takaisin laukkaan. Nostin laukan ja hetken kuluttua aloitin siirtymiset. Tein huolelliset valmistelut puolipidättein ja pidätin istunnalla. Tamma teki hienoja siirtymisiä käyntiin. Muutaman käyntiaskeleen jälkeen nostin taas laukan, laukkasin noin 5 askelta ja siirryin taas käyntiin. Tamma innostui tehtävästä ja alkoikin tarjota laukkaa samantien käyntisiirtymisen jälkeen. Se kuitenkin totteli pidätteitä hyvin ja malttoi odottaa apujani. Tehtävän myötä Helmin laukannostoista tuli todella hyviä, ja laukka polki takaa todella hyvin alle. Kun olin tehnyt siirtymisiä kumpaankin suuntaan, keventelin vielä loppuravit rennossa muodossa tamman saaden venyttää kaulaansa. Loppukäynnit käveltiin taluttaen. 15 minuutin loppukäyntien jälkeen vein tamman takaisin talliin, purin varusteet ja pesin hieman hionneista kohdista. Lopuksi vein tamman takaisin laitumelle muiden tammojen luo.

☆ 06.12.2019, Itsenäisyyspäivän maastoretki (kirjoittanut: Milma)

Itsenäisyyspäivänä ei ollut mikään mainio keli, mutta mieleni piristyi nähdessäni kaikki Lupsakkaan saapuneet vieraat. Ilmakin kirkastui päivän mittaan, joten emme joutuneet suorittamaan itsenäisyyspäivän vaellustamme karmeassa vesitihkussa. Aamulla sumua oli jonkin verran, mutta kaikki olivat löytäneet turvallisesti perille ja iloinen puheensorina kuului tallilla varustellessamme hevosia. Olin itse valinnut ratsukseni Teron, superrauhallisen mustan suomenhevosorin, joka on yksi hyvän mielen ratsuistani. Elsa oli lupautunut tulemaan mukaan ja hän oli tahtonut lähteä maastoilemaan Kurpalla, johon oli viime aikoina kovasti tykästynyt. Kurppa sopikin maastoseurueeseemme oikein mainiosti, joten minulla ei ollut mitään sitä vastaan.

Tallipihalla kävi aamulla vilskettä kaikkien saapuessa paikalle, sillä olimme saaneet vieraaksemme hurjat kymmenen suomenhevosratsukkoa, joiden kanssa oli tarkoitus vaeltaa kylän vanhainkodille ja takaisin. Suurin osa hevosvieraistamme olivat tammoja, mutta oli mukaan eksynyt yksi orikin. Oonan ratsuna toimiva voikko suomenhevosori Molli oli oikein komea näky, eikä ihailijakunta jäänyt yksin minuun. Ori oli myös erityisen hyväkäytöksinen, eikä huudellut ympärillä häärivien tammojen perään saatikka haastanut riitaa Teron kanssa. Loput vierashevosista olivatkin tammoja, joista peräti viisi oli eriasteisia ruunikkoja. Yksi näistä, Bellan ratsuna toimiva Tiuku oli ruunivoikko. Voikkogeeni edustettuna siis peräti kahdella ratsulla! Muut ruunikot tammat olivat Ellin piekkaritamma Lilli, meean Helmi, Perhon Runo ja Gretan Nella. Erityisesti ihastuin ykkösellä kantakirjattuun Lilliin, joka oli sievä kuin kermakarkki. Ruunikoiden tammojen lisäksi mukaan oli mahtunut myös tyypillisiä rautiaita, joista ihastuin erityisesti Liian Mantelimarenkiin sen nimen vuoksi.

Aamupäivällä tarjosin hieman voileipää ja lämmintä juotavaa ennen matkalle lähtöä. Hevoset saivat rauhoittua tammatallin karsinoissa sen aikaa, kun evästimme ja kertasimme matkareittiä ja yleisiä ohjeita. Matka ei ollut pitkä, mutta joutuisimme kulkemaan jonkin verran kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kaikki ratsut olivat kuitenkin varmoja maastoilijoita, joten en odottanut reissulla tulevan mitään suurempia ongelmia. Tuokion jälkeen siirryimme varustamaan hevosemme valmiiksi. Matkaan lähdimme tallipihalta seuraavalla kokoonpanolla: minä ja Tero, Oona ja Molli, Elli ja Lilli, Liia ja Manta, Aava ja Hippi, enna ja Netta, Bella ja Tiuku, Perho ja Runo, Greta ja Nella, meea ja Helmi, Laura ja Savu sekä peränpitäjänä Elsa ja Kurppa.

Alkumatka sujui ilman kommelluksia ja pääsimme etenemään hieman reippaammassakin tempossa. Terolla ei tuttuun tapaan ollut kiire mihinkään, mutta takana kuului levotonta liikehdintää ensimmäistä kertaa ravatessamme. Neljäntenä matkaa taittaneella Mantalla kuului olevan kova kiire eteenpäin, sillä kuulin Liian rauhoittelevan innokasta ratsuaan tuon tuostakin. Edellä menevää Lilliä ei onneksi haitannut takana tulevan lajitoverin intoilu, vaan ruunikko sipsutteli eteenpäin tyytyväisenä omaa reipasta tahtiaan. Eikä se tainnut panna yhtään pahakseen taittaa matkaa kahden komean suomenhevosorin perässä. Taaempana matkaa tehnyt Hippi muisti myös ilmoittaa itsestään säännöllisin väliajoin ja taisi se pari kertaa yrittää etuillakin jonossa. Laukkasimme menomatkalle muutaman kerran, eikä mitään erikoista tapahtunut. Mantalla oli toki edelleen kiire, mutta sekin malttoi rauhoittua etenemään omalla paikallaan.

Varsinainen jännitys alkoikin vasta päästyämme kylän laitamille. Emme onneksi joutuneet etenemään autotietä pitkin, vaan pääsimme kulkemaan kevyen liikenteen väylää. Kaikki hevoset pärjäsivät oikein hyvin, vaikka Nettaa ja Helmiä hieman jännittikin aluksi. Muut ratsut näyttivät kuitenkin niin hienosti mallia, että molemmat tammat rentoutuivat pian. Kävelimme rauhallisesti kylän halki kohti vanhainkotia, jossa meille oli luvattu pieni evästarjoilu. Monet olivatkin jo ulkona odottamassa, eivätkä vanhainkodin asukkaat olleet suinkaan ainoita. Myös ympäröivistä taloista alkoi ilmaantua lapsiperheitä ihastelemaan suomenhevoskulkuettamme. Saimme kukin kuumaa juomista ja eväsleivät eikä hevosiakaan oltu unohdettu. Tyytyväiset ratsumme saivat porkkanoita ja omenanpalasia syödäkseen, sekä runsaasti rapsutuksia. Hyvin moni ihasteli Mollia ja Tiukua näiden erikoisen värin vuoksi, mutta kukaan ei jäänyt vallan vaille huomiota. Tiuku hieman ujosteli saamaansa huomiota ja väenpaljoutta, mutta rohkaistui porkkanoiden myötä hurjan paljon. Myös Netta oli hieman ujonpuoleinen eikä oikein lämmennyt vieraiden paijaukselle, joten enna meni tammansa kanssa hieman sivummalle nautiskelemaan omasta höyryävästä kupistaan (joka kuului kaatuvan Netan töniessä omistajaansa). Lilli, Runo ja Nella puolestaan olivat kuin kala vedessä ja nautiskelivat lasten ja vanhusten rapsutteluista ja herkuista täysin rinnoin. Muiden keskustellessa nykypäivän suomenhevosen jalostuksesta ja käytöstä innostuin itse tarjoamaan talutusratsastusta muutamalle paikalle tulleelle lapselle. Tero oli siihen oiva valinta ja innokkaimmat lapsoset juoksivat lenkin jälkeen posket hehkuen vanhempiensa luokse samalla mainostaen, että he pääsivät ratsastamaan ihan oikealla mustalla orilla.

Juttua suomenhevosista olisi riittänyt niin meillä kuin myös vanhuksilla, mutta valoisa aika todellakin loppuu joskus näin talvella ja valoisan aikaan halusimme päästä vielä takaisin tallille. Perho vaihtoi Runon kanssa paikkaansa Netan eteen, sillä menomatkalla tammalla oli ollut hieman kiire, minkä vuoksi se oli tunkenut liian lähelle edellä kulkevaa Tiukua, joka puolestaan ei ollut ihan arvostanut tuntemattoman hevosen lähentelyä. Lähdimme kävelemään rauhallisesti takaisin päin, Terolla ja Mollilla ei tuntunut olevan minkään valtakunnan kiire. Manta sen sijaan ei ollut uuden, hitaamman tahdin ystävä, vaan yritti tuon tuostakin kiilata Lillin rinnalle. Ihastuttavaa pikkutammaa ei tuntunut onneksi haittaavan se vieläkään ja jonkin aikaa edettyämme rautias marenkitammakin tyytyi kohtaloonsa. Paluumatkalla emme enää laukanneet, sillä matka oli ollut pitkä. Metsään päästyämme toki ravasimme vielä joitakin pätkiä, mutta hidastimme kävelemään loppukäyntejä hyvän matkaa ennen tallia. Loppumatkasta myös Manta oli rauhoittunut, eikä yrittänyt enää tunkea Lillin ohi. Ilmakin oli kaunistunut ja hämärä alkoi laskeutua viimeisen kilometrin aikana, joten viimeiset kilometrin taitoimme oikein seesteisissä tunnelmissa.

Tallipihaan saapuessamme yli-innokas Reetu juoksi meitä vastaan ja aiheutti pienoista hämmennystä jonon perällä. Aranpuoleinen Helmi säikähti innokasta koiraa hieman ja aiheutti pienen hässäkän, jonka takia myös Netta hermostui ja yritti poistua takavasemmalle. Netan nopeat liikkeet hämmensivät myös Tiukua, joka jumahti paikoilleen niin äkkiä, että Nella ja Greta astelivat miltei päin. Kaoottinen tilanne oli nopeasti ohi, mutta Netta ja Helmi tuijottivat Reetua vielä pitkän aikaa epäluuloisesti. Dalmatialaisparka oli vain tullut tervehtimään seuruetta innoissaan eikä voinut ymmärtää isojen nelijalkaisten nihkeää suhtautumista. Ratsut saivat majoittua jälleen tammatalliin, sillä vuorossa oli vielä ruokatarjoilu, jotta kaikki jaksaisivat lähteä kotiin. Teron vein omalle paikalleen oritalliin, johon olin tehnyt myös Mollille paikan. Orit jäivätkin mutustelemaan kaksin omia heiniään siirtyessämme Oonan kanssa tammatallin varustehuoneeseen, jossa meille oli tarjolla riisipuuroa ja sekametelisoppaa kuuman glögin, kahvin tai teen kanssa. Jutustelin Gretan kanssa Nellan suvusta, sillä olin taustatutkimusta tehdessäni huomannut sen polveutuvan aika komeista kouluratsuista. Keskusteluun osallistui myös koulupainotteisen Mantan ratsastaja Liia, minkä jälkeen naiset alkoivatkin innoissaan keskustella tunnetuista kouluratsuista. Ruokailumme venyi vielä pitkäksi vilkkaana käyvän keskustelun vuoksi, mutta viimein vilkuttelin vielä viimeiselle pois ajavalle trailerille ja siirryin sisätiloihin seuraamaan Linnan juhlia.

Valmennukset

☆ 08.08.2019, Estevalmennus (kirjoittanut: enna)

Rakensin tehtävää kentälle samalla, kun Meea kävelytti Helmiä maastakäsin. Laitoin toiselle pitkälle sivulle alkuun ja loppuun valmiiksi tolpat ja puomit, mutta jätin ne vielä tässä vaiheessa maapuomeiksi. Keskelle pitkää sivua laitoin yhden maapuomin. Kun tehtävä oli rakennettu, Meea nousi ratsunsa selkään ja alkoi verrytellä ravissa. "Voit tulla heti alkuun näitä puomeja", sanoin ratsastajalle. Helmi ravasi reippaasti eteen ja ylitti puomit hienosti. "Hyvä, pidä sama rytmi yllä. Ota ulko-ohjaa vähän paremmin tuntumalle". Ravin jälkeen ratsukko laukkasi molempiin suuntiin. "Nyt kun tuut laukassa puomeja, käännä keskimmäisen puomin ylityksestä suoraan voltille, tee iso laukkavoltti, ylitä puomi uudestaan ja jatka viimeiselle puomille. Tehdään tätä harjoitusta tällä tunnilla", selitin ja Meea teki työtä käskettyä. Helmi oli todella tarkkaavainen ja oli hyvin avuilla. Neuvoin välillä Meea korjaamaan istuntaansa, mutta muuten ratsukon yhteisyö pelasi hyvin. Verryttelyn jälkeen ratsukko käveli muutaman kierroksen pitkin ohjin sillä välin, kun nostin ensimmäisen ja viimeisen puomin esteiksi.

Hyppääminen aloitettiin matalilla korkeuksilla. Tein tehtävän alkuun ja loppuun ristikot, keskimmäinen puomi jäi maahan. "Tuu taas samalla lailla, tee voltti puomilla", sanoin ja annoin luvan aloittaa. Helmi laukkasi innokkaasti tehtävää kohti, ylitti esteet siististi ja taipui hyvin voltilla. Kun ristikoita oli hypätty kumpaankin suuntaan muutaman kerran, nostin esteet 60cm pystyiksi ja tein maapuomista kavaletin. Ensimmäisellä yrittämällä esteiden korotuksen jälkeen Helmi innostui vähän turhankin paljon, eikä Meea saanut ratsastettua siistiä volttia, minkä seurauksena kavaletti kaatui nurin. Nostin kavaletin ja ratsukko yritti uudestaan. "Pidä ohjat tuntumalla, katso jo ennen kavalettia voltin suuntaan", neuvoin ratsukon lähestyessä uudestaan tehtävää. Helmi oli rauhallisempi Meean otettua paremman tuntuman ohjiin ja suoritti nyt hyvin. Muutaman hyvän suorituksen jälkeen pyysin Meeaa vaihtamaan suunnan ja nostin pystyesteet 80cm:iin. Esteiden korotuksen jälkeen Helmi reipastui huomattavasti. Vauhti pysyi kuitenkin sopivana, mutta voltille Meean piti aina jarrutella huolella, jotta voltista saatiin siisti ja pyöreä. Tamma tiesi jo hyvin voltin paikan ja koska alkoi itse kääntyä heti kavaletin jälkeen voltille, pyysin Meeaa jättämään välillä voltin välistä ja jatkamaan suoraa, jotta Helmi pysyisi tarkkana avuille tehtävän läpi. Kun ratsastaja ensimmäisen kerran jatkoikin suoraa, meni tamma tästä aivan hämilleen ja kielsi kiemurtelun jälkeen esteelle. "Pidä sisäpohje kiinni ja ulko-ohja napakkana", neuvoin ja ratsukko yritti uudestaan. "Nyt meni paremmin!" kehuin. Vaihdoimme vielä kerran suuntaa ja ratsukko tuli tehtävän muutaman kerran. Helmi lakkasi ennakoimasta voltille tajuttuaan, ettei sinne käännyttykään joka kerta. "Okei, eiköhän sitten riitä, keventele hetki molempiin suuntiin", sanoin ja aloin kerätä esteitä pois.